Kehittämisen tavoitteet:
Tavoitteena on lisätä omaa ymmärrystä joogafilosofiasta ja siten myös oppilaiden tietämystä. Koen, että oman ymmärryksen syventyminen johtaa laadukkaampaan ja tietoisempaan opetukseen.
Tavoite on, että joogaharjoittelua ei opeteta ainoastaan anatomia edellä, vaan myös filosofia on jollakin tavalla läsnä. Joogan perinteitä ja eettisiä malleja voidaan tuoda pieninä ripauksina ja ajatuksen murusina tunneille. Varsinkin niille kursseille, joissa oppilaat ovat harjoittaneet lajia jo vuosia.
Mikä opetuksessa muuttuu?
Opetukseen voi tulla pieniä hetkiä, jolloin otan jonkun esimerkin joogafilosofiasta (peilaten sitä arkielämään). Tunnin alussa voidaan myös esittää "teema" tai punainen lanka, jota oppilas pitää mielessään läpi harjoituksen. Teema voi olla konkreettinen, esim. kehoon liittyvä tai abstraktimpi, kuten stressin hengittäminen pois kehosta.
Mikä opiskelijoiden toiminnassa muuttuu?
Opiskelijat ovat tottuneet siihen, että tunti etenee tietyllä tavalla keskittyen kehonharjoitteisiin ja hengitykseen. Joogafilosofian tullessa mukaan opetukseen (olkoonkin vain pieninä palasina), oppilaan ajatusmaailma ja ennakkokäsitykset saavat uutta ärsykettä. Tämä voi ilmentyä hyvin eri tavoin; osa voi ottaa tiedon vastaan kiinnostuneena ja avoimena. Osa voi hiukan epäillä ja ärsyyntyä. Kaikenlaiset reaktiot voivat olla mahdollisia, koska ihmisten odotukset joogakurssista voivat olla hyvin erilaisia.
Toteutuksen suunnittelu:
Opettaja paneutuu itse joogafilosofiaan ja keskittää oman huomionsa käsiteltävään asiaan mahdollisimman hyvin. Oma opetuskauteni lähenee pian loppuaan, joten keväällä minulla on aikaa alkaa paneutua filosofian lukemiseen. Omaa opiskelua on siis aikavälillä huhti-elokuu, jonka jälkeen syyskauden alkaessa otan filosofian mukaan opetukseen. Tärkeää on, että on itse riittävän hyvin paneutunut aiheeseen ja kokee sen sellaiseksi, mitä voi sydämestään jakaa eteenpäin.
Suurimmat haasteet:
Luulisin, että suurin haaste tulee olemaan se, miten saan konkreettisesti joogafilosofian luontevaksi osaksi opetusta. Miten saan asiat esitettyä riittävän kevyesti ja kuitenkin joogaperinteitä alentamatta. On tärkeää sovittaa esitettävä asia kuulijaryhmälle sopivaksi.
Voin hakea tukea esimerkiksi siten, että käyn toisten opettajien tunneilla oppilaan roolissa. Katson, miten muut tuovat asiaa esille, vai tuovatko ollenkaan.
torstai 14. maaliskuuta 2019
tiistai 12. maaliskuuta 2019
Aktivoivat työskentelymenetelmät ja eriyttäminen opetuksessa
Avaan tässä tekstissä kolme erilaista aktivoivaa työskentelymenetelmää joita voi hyödyntää ryhmäliikunnan opetuksessa.
Menetelmä 1: Ankkurointi.
Jokin kehonliike, jota suoritetaan parhaillaan, kuvataan asiakkaalle tarkemmin. Kerron usein vaikkapa näin: Kissa-Lehmä liike joogassa on erinomainen liikkuvuusliike selän joustavuutta ajatellen. Selkäranka saa liikettä molempiin suuntiin, joihin se kykenee liikkumaan. Liike edistää selän tervettä toimintakykyä.
Opettajan rooli on informaation välittäjä. Ihan jokaisesta liikkeestä ei kannata lähteä kertomaan, vaan tunnille voi ottaa muutamia esimerkkejä silloin tällöin. Asiakkaalle pitää antaa aikaa kokea liike omassa kehossa ja tunnustella sitä. Sopiva määrä sanallista informaatiota lisättynä visuaaliseen informaatioon (eli siihen, miten ohjaaja näyttää liikkeen).
Tämän menetelmän hyvä puoli on se, että se toivottavasti lisää motivaatiota liikkumaan. Jos esimerkiksi kerron, että kahvakuulailu vahvistaa niska-hartiaseudun lihaksia, on se todennäköisesti motivoivaa myös oppilaalle. Hän tietää silloin konkreettisesti, mitä hän voi tehdä terveytensä edistämiseksi.
Menetelmä 2: Mielikuvat
Yksi ryhmäliikunnan opetuksessa esiin tuleva asia on kehotietoisuus. On henkilöitä jotka ovat hyvin tietoisia omasta kehostaan ja sen mahdollisista rajoituksista/mahdollisuuksista. Sitten on henkilöitä, jotka eivät hahmota omaa kehoaan niin hyvin. He sanovat että heillä on jumppatunnilla ns. kaksi vasenta kättä ja jalkaa.
Yksi tapa lisätä kehotietoisuutta on ensinnäkin tietoinen hengitys, mutta myös mielikuvat. Saatan sanoa esimerkiksi näin; Avaa kädet leveästi auki ja tunne kuinka lapaluut lähenevät. Tai että "juurruta jalkapohjat lattiaan ja ota voimaa jaloista asti". Asiakas keskittyy silloin kehoonsa ja tuo tietoisuutensa kokonaisvaltaisemmin kehon äärelle.
Opettajan rooli on tässäkin informaation välittäjä sanallisesti, mutta ohjaaja voi myös kiertää oppilaiden luona ja avustaa. Avustaminen on joogassa ja pilateksessa aika yleistä ja silloin ohjaaja esimerkiksi tuo oman kätensä asiakkaan lapaluille ja tuo kosketuksen avulla huomion toivotulle alueelle. On tärkeää että kosketus on kunnioittavaa, hienovaraista eikä ns. yllättävää. Ohjaaja voi esimerkiksi tuntikuvauksessa kertoa, että tunnilla on henkilökohtaista avustamista.
Menetelmä 3: Innostus, kannustus ja rohkaisu
Ohjaaja ei ole tunnilla esittelemässä omia taitojaan vaan opettamassa. Joskus olisi hyvä hoksauttaa oppilaita, ettei kannata katsoa ohjaajaa sillä silmällä että hän juuri tekisi mallisuoritusta. Varsinkin kehollisissa lajeissa toki ohjaajalla on luontainen taipumus ja tieto opettaa liikkeet oikein, mutta hänelläkin on omat keholliset haasteensa. Niitäkin voi joskus tuoda esiin, jotta ihmiset ymmärtävät olevansa uniikkeja.On hyvä rohkaista ihmisiä kääntämään katseensa omaan tekemiseen ja tietoisuus omaan kehoon. On tärkeää kannustaa ja rohkaista heitä olemaan sellaisia kuin ovat. Joogassa varsinkaan ei tavoitella välttämättä mitään fyysistä. Kehon harjoitteet toki tehdään keskittyneesti ja oikein, mutta harjoitus on myös läsnäolon harjoitusta ja laadukasta hengittämistä. Tällöin puhutaan kokonaisvaltaisesta harjoituksesta joka palvelee sekä kehoa että mieltä.
Vauhdikkaammilla tunneilla puolestaan on hyvä innostaa. "Jaksa vielä hetken aikaa!" laskeminen alaspäin, jotta jumpparit tietää montako toistoa jäljellä jne.. Opettajan rooli on motivoida silloin asiakkaita jaksamaan ja välillä myös ylittämään itsensä.
Miten eriytän opetusta ja miten tuen erilaista oppijaa?
Opetuksen voi eriyttää siten, että antaa liikkeistä eri tasoisia vaihtoehtoja. Usein sanon, että "jos haluat tänään keventää, tee näin.." tai "jos haluat liikkeeseen lisää, tee näin". En käytä ilmaisuja kuten "helpon tason liike / haastavan tason liike" tai Ykkös-taso/ kakkos-taso jne.. Olen huomannut että jos käyttää edellisen kaltaisia ilmaisuja, niin ihmiset ei yleensä halua tehdä ns. helppoa liikettä vaikka haluavaisitkin. He eivät jostain syystä kehtaa, mikä on harmi. Jos sanon, että lempeämpi vaihtoehto liikkeelle, jos tänään haluat keventää on seuraava... - niin silloin ihmiset tarttuvat siihen helpommin. Minulle on tärkeämpää että ihmiset kuuntelevat omaa itseään, kuin että tekevät aina sen haastavimman vaihtoehdon. Ohjaajankin on tärkeää välillä näyttää se "helpoin" vaihtoehto, jotta jumppareiden kynnys tehdä sama, pysyy myös.
Ryhmäliikunnan ohjaaja ei ole tietoinen useinkaan ihmisten oppimisvaikeuksista, koska opetustilanne on niin erilainen. Mutta tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että osa oppii visuaalisemmin, osa auditiivisemmin. Eli menetelmien monipuolinen käyttäminen on tärkeää. Siinä myös mielikuvien luominen on hyvä menetelmä. Sanallisen viestinnän ohella ohjaajan on hyvä käyttää käsimerkkejä ja eleitä ohjauksen tukena.
Menetelmä 1: Ankkurointi.
Jokin kehonliike, jota suoritetaan parhaillaan, kuvataan asiakkaalle tarkemmin. Kerron usein vaikkapa näin: Kissa-Lehmä liike joogassa on erinomainen liikkuvuusliike selän joustavuutta ajatellen. Selkäranka saa liikettä molempiin suuntiin, joihin se kykenee liikkumaan. Liike edistää selän tervettä toimintakykyä.
Opettajan rooli on informaation välittäjä. Ihan jokaisesta liikkeestä ei kannata lähteä kertomaan, vaan tunnille voi ottaa muutamia esimerkkejä silloin tällöin. Asiakkaalle pitää antaa aikaa kokea liike omassa kehossa ja tunnustella sitä. Sopiva määrä sanallista informaatiota lisättynä visuaaliseen informaatioon (eli siihen, miten ohjaaja näyttää liikkeen).
Tämän menetelmän hyvä puoli on se, että se toivottavasti lisää motivaatiota liikkumaan. Jos esimerkiksi kerron, että kahvakuulailu vahvistaa niska-hartiaseudun lihaksia, on se todennäköisesti motivoivaa myös oppilaalle. Hän tietää silloin konkreettisesti, mitä hän voi tehdä terveytensä edistämiseksi.
Menetelmä 2: Mielikuvat
Yksi ryhmäliikunnan opetuksessa esiin tuleva asia on kehotietoisuus. On henkilöitä jotka ovat hyvin tietoisia omasta kehostaan ja sen mahdollisista rajoituksista/mahdollisuuksista. Sitten on henkilöitä, jotka eivät hahmota omaa kehoaan niin hyvin. He sanovat että heillä on jumppatunnilla ns. kaksi vasenta kättä ja jalkaa.
Yksi tapa lisätä kehotietoisuutta on ensinnäkin tietoinen hengitys, mutta myös mielikuvat. Saatan sanoa esimerkiksi näin; Avaa kädet leveästi auki ja tunne kuinka lapaluut lähenevät. Tai että "juurruta jalkapohjat lattiaan ja ota voimaa jaloista asti". Asiakas keskittyy silloin kehoonsa ja tuo tietoisuutensa kokonaisvaltaisemmin kehon äärelle.
Opettajan rooli on tässäkin informaation välittäjä sanallisesti, mutta ohjaaja voi myös kiertää oppilaiden luona ja avustaa. Avustaminen on joogassa ja pilateksessa aika yleistä ja silloin ohjaaja esimerkiksi tuo oman kätensä asiakkaan lapaluille ja tuo kosketuksen avulla huomion toivotulle alueelle. On tärkeää että kosketus on kunnioittavaa, hienovaraista eikä ns. yllättävää. Ohjaaja voi esimerkiksi tuntikuvauksessa kertoa, että tunnilla on henkilökohtaista avustamista.
Menetelmä 3: Innostus, kannustus ja rohkaisu
Ohjaaja ei ole tunnilla esittelemässä omia taitojaan vaan opettamassa. Joskus olisi hyvä hoksauttaa oppilaita, ettei kannata katsoa ohjaajaa sillä silmällä että hän juuri tekisi mallisuoritusta. Varsinkin kehollisissa lajeissa toki ohjaajalla on luontainen taipumus ja tieto opettaa liikkeet oikein, mutta hänelläkin on omat keholliset haasteensa. Niitäkin voi joskus tuoda esiin, jotta ihmiset ymmärtävät olevansa uniikkeja.On hyvä rohkaista ihmisiä kääntämään katseensa omaan tekemiseen ja tietoisuus omaan kehoon. On tärkeää kannustaa ja rohkaista heitä olemaan sellaisia kuin ovat. Joogassa varsinkaan ei tavoitella välttämättä mitään fyysistä. Kehon harjoitteet toki tehdään keskittyneesti ja oikein, mutta harjoitus on myös läsnäolon harjoitusta ja laadukasta hengittämistä. Tällöin puhutaan kokonaisvaltaisesta harjoituksesta joka palvelee sekä kehoa että mieltä.
Vauhdikkaammilla tunneilla puolestaan on hyvä innostaa. "Jaksa vielä hetken aikaa!" laskeminen alaspäin, jotta jumpparit tietää montako toistoa jäljellä jne.. Opettajan rooli on motivoida silloin asiakkaita jaksamaan ja välillä myös ylittämään itsensä.
Miten eriytän opetusta ja miten tuen erilaista oppijaa?
Opetuksen voi eriyttää siten, että antaa liikkeistä eri tasoisia vaihtoehtoja. Usein sanon, että "jos haluat tänään keventää, tee näin.." tai "jos haluat liikkeeseen lisää, tee näin". En käytä ilmaisuja kuten "helpon tason liike / haastavan tason liike" tai Ykkös-taso/ kakkos-taso jne.. Olen huomannut että jos käyttää edellisen kaltaisia ilmaisuja, niin ihmiset ei yleensä halua tehdä ns. helppoa liikettä vaikka haluavaisitkin. He eivät jostain syystä kehtaa, mikä on harmi. Jos sanon, että lempeämpi vaihtoehto liikkeelle, jos tänään haluat keventää on seuraava... - niin silloin ihmiset tarttuvat siihen helpommin. Minulle on tärkeämpää että ihmiset kuuntelevat omaa itseään, kuin että tekevät aina sen haastavimman vaihtoehdon. Ohjaajankin on tärkeää välillä näyttää se "helpoin" vaihtoehto, jotta jumppareiden kynnys tehdä sama, pysyy myös.
Ryhmäliikunnan ohjaaja ei ole tietoinen useinkaan ihmisten oppimisvaikeuksista, koska opetustilanne on niin erilainen. Mutta tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että osa oppii visuaalisemmin, osa auditiivisemmin. Eli menetelmien monipuolinen käyttäminen on tärkeää. Siinä myös mielikuvien luominen on hyvä menetelmä. Sanallisen viestinnän ohella ohjaajan on hyvä käyttää käsimerkkejä ja eleitä ohjauksen tukena.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)