Kehittämisen tavoitteet:
Tavoitteena on lisätä omaa ymmärrystä joogafilosofiasta ja siten myös oppilaiden tietämystä. Koen, että oman ymmärryksen syventyminen johtaa laadukkaampaan ja tietoisempaan opetukseen.
Tavoite on, että joogaharjoittelua ei opeteta ainoastaan anatomia edellä, vaan myös filosofia on jollakin tavalla läsnä. Joogan perinteitä ja eettisiä malleja voidaan tuoda pieninä ripauksina ja ajatuksen murusina tunneille. Varsinkin niille kursseille, joissa oppilaat ovat harjoittaneet lajia jo vuosia.
Mikä opetuksessa muuttuu?
Opetukseen voi tulla pieniä hetkiä, jolloin otan jonkun esimerkin joogafilosofiasta (peilaten sitä arkielämään). Tunnin alussa voidaan myös esittää "teema" tai punainen lanka, jota oppilas pitää mielessään läpi harjoituksen. Teema voi olla konkreettinen, esim. kehoon liittyvä tai abstraktimpi, kuten stressin hengittäminen pois kehosta.
Mikä opiskelijoiden toiminnassa muuttuu?
Opiskelijat ovat tottuneet siihen, että tunti etenee tietyllä tavalla keskittyen kehonharjoitteisiin ja hengitykseen. Joogafilosofian tullessa mukaan opetukseen (olkoonkin vain pieninä palasina), oppilaan ajatusmaailma ja ennakkokäsitykset saavat uutta ärsykettä. Tämä voi ilmentyä hyvin eri tavoin; osa voi ottaa tiedon vastaan kiinnostuneena ja avoimena. Osa voi hiukan epäillä ja ärsyyntyä. Kaikenlaiset reaktiot voivat olla mahdollisia, koska ihmisten odotukset joogakurssista voivat olla hyvin erilaisia.
Toteutuksen suunnittelu:
Opettaja paneutuu itse joogafilosofiaan ja keskittää oman huomionsa käsiteltävään asiaan mahdollisimman hyvin. Oma opetuskauteni lähenee pian loppuaan, joten keväällä minulla on aikaa alkaa paneutua filosofian lukemiseen. Omaa opiskelua on siis aikavälillä huhti-elokuu, jonka jälkeen syyskauden alkaessa otan filosofian mukaan opetukseen. Tärkeää on, että on itse riittävän hyvin paneutunut aiheeseen ja kokee sen sellaiseksi, mitä voi sydämestään jakaa eteenpäin.
Suurimmat haasteet:
Luulisin, että suurin haaste tulee olemaan se, miten saan konkreettisesti joogafilosofian luontevaksi osaksi opetusta. Miten saan asiat esitettyä riittävän kevyesti ja kuitenkin joogaperinteitä alentamatta. On tärkeää sovittaa esitettävä asia kuulijaryhmälle sopivaksi.
Voin hakea tukea esimerkiksi siten, että käyn toisten opettajien tunneilla oppilaan roolissa. Katson, miten muut tuovat asiaa esille, vai tuovatko ollenkaan.
torstai 14. maaliskuuta 2019
tiistai 12. maaliskuuta 2019
Aktivoivat työskentelymenetelmät ja eriyttäminen opetuksessa
Avaan tässä tekstissä kolme erilaista aktivoivaa työskentelymenetelmää joita voi hyödyntää ryhmäliikunnan opetuksessa.
Menetelmä 1: Ankkurointi.
Jokin kehonliike, jota suoritetaan parhaillaan, kuvataan asiakkaalle tarkemmin. Kerron usein vaikkapa näin: Kissa-Lehmä liike joogassa on erinomainen liikkuvuusliike selän joustavuutta ajatellen. Selkäranka saa liikettä molempiin suuntiin, joihin se kykenee liikkumaan. Liike edistää selän tervettä toimintakykyä.
Opettajan rooli on informaation välittäjä. Ihan jokaisesta liikkeestä ei kannata lähteä kertomaan, vaan tunnille voi ottaa muutamia esimerkkejä silloin tällöin. Asiakkaalle pitää antaa aikaa kokea liike omassa kehossa ja tunnustella sitä. Sopiva määrä sanallista informaatiota lisättynä visuaaliseen informaatioon (eli siihen, miten ohjaaja näyttää liikkeen).
Tämän menetelmän hyvä puoli on se, että se toivottavasti lisää motivaatiota liikkumaan. Jos esimerkiksi kerron, että kahvakuulailu vahvistaa niska-hartiaseudun lihaksia, on se todennäköisesti motivoivaa myös oppilaalle. Hän tietää silloin konkreettisesti, mitä hän voi tehdä terveytensä edistämiseksi.
Menetelmä 2: Mielikuvat
Yksi ryhmäliikunnan opetuksessa esiin tuleva asia on kehotietoisuus. On henkilöitä jotka ovat hyvin tietoisia omasta kehostaan ja sen mahdollisista rajoituksista/mahdollisuuksista. Sitten on henkilöitä, jotka eivät hahmota omaa kehoaan niin hyvin. He sanovat että heillä on jumppatunnilla ns. kaksi vasenta kättä ja jalkaa.
Yksi tapa lisätä kehotietoisuutta on ensinnäkin tietoinen hengitys, mutta myös mielikuvat. Saatan sanoa esimerkiksi näin; Avaa kädet leveästi auki ja tunne kuinka lapaluut lähenevät. Tai että "juurruta jalkapohjat lattiaan ja ota voimaa jaloista asti". Asiakas keskittyy silloin kehoonsa ja tuo tietoisuutensa kokonaisvaltaisemmin kehon äärelle.
Opettajan rooli on tässäkin informaation välittäjä sanallisesti, mutta ohjaaja voi myös kiertää oppilaiden luona ja avustaa. Avustaminen on joogassa ja pilateksessa aika yleistä ja silloin ohjaaja esimerkiksi tuo oman kätensä asiakkaan lapaluille ja tuo kosketuksen avulla huomion toivotulle alueelle. On tärkeää että kosketus on kunnioittavaa, hienovaraista eikä ns. yllättävää. Ohjaaja voi esimerkiksi tuntikuvauksessa kertoa, että tunnilla on henkilökohtaista avustamista.
Menetelmä 3: Innostus, kannustus ja rohkaisu
Ohjaaja ei ole tunnilla esittelemässä omia taitojaan vaan opettamassa. Joskus olisi hyvä hoksauttaa oppilaita, ettei kannata katsoa ohjaajaa sillä silmällä että hän juuri tekisi mallisuoritusta. Varsinkin kehollisissa lajeissa toki ohjaajalla on luontainen taipumus ja tieto opettaa liikkeet oikein, mutta hänelläkin on omat keholliset haasteensa. Niitäkin voi joskus tuoda esiin, jotta ihmiset ymmärtävät olevansa uniikkeja.On hyvä rohkaista ihmisiä kääntämään katseensa omaan tekemiseen ja tietoisuus omaan kehoon. On tärkeää kannustaa ja rohkaista heitä olemaan sellaisia kuin ovat. Joogassa varsinkaan ei tavoitella välttämättä mitään fyysistä. Kehon harjoitteet toki tehdään keskittyneesti ja oikein, mutta harjoitus on myös läsnäolon harjoitusta ja laadukasta hengittämistä. Tällöin puhutaan kokonaisvaltaisesta harjoituksesta joka palvelee sekä kehoa että mieltä.
Vauhdikkaammilla tunneilla puolestaan on hyvä innostaa. "Jaksa vielä hetken aikaa!" laskeminen alaspäin, jotta jumpparit tietää montako toistoa jäljellä jne.. Opettajan rooli on motivoida silloin asiakkaita jaksamaan ja välillä myös ylittämään itsensä.
Miten eriytän opetusta ja miten tuen erilaista oppijaa?
Opetuksen voi eriyttää siten, että antaa liikkeistä eri tasoisia vaihtoehtoja. Usein sanon, että "jos haluat tänään keventää, tee näin.." tai "jos haluat liikkeeseen lisää, tee näin". En käytä ilmaisuja kuten "helpon tason liike / haastavan tason liike" tai Ykkös-taso/ kakkos-taso jne.. Olen huomannut että jos käyttää edellisen kaltaisia ilmaisuja, niin ihmiset ei yleensä halua tehdä ns. helppoa liikettä vaikka haluavaisitkin. He eivät jostain syystä kehtaa, mikä on harmi. Jos sanon, että lempeämpi vaihtoehto liikkeelle, jos tänään haluat keventää on seuraava... - niin silloin ihmiset tarttuvat siihen helpommin. Minulle on tärkeämpää että ihmiset kuuntelevat omaa itseään, kuin että tekevät aina sen haastavimman vaihtoehdon. Ohjaajankin on tärkeää välillä näyttää se "helpoin" vaihtoehto, jotta jumppareiden kynnys tehdä sama, pysyy myös.
Ryhmäliikunnan ohjaaja ei ole tietoinen useinkaan ihmisten oppimisvaikeuksista, koska opetustilanne on niin erilainen. Mutta tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että osa oppii visuaalisemmin, osa auditiivisemmin. Eli menetelmien monipuolinen käyttäminen on tärkeää. Siinä myös mielikuvien luominen on hyvä menetelmä. Sanallisen viestinnän ohella ohjaajan on hyvä käyttää käsimerkkejä ja eleitä ohjauksen tukena.
Menetelmä 1: Ankkurointi.
Jokin kehonliike, jota suoritetaan parhaillaan, kuvataan asiakkaalle tarkemmin. Kerron usein vaikkapa näin: Kissa-Lehmä liike joogassa on erinomainen liikkuvuusliike selän joustavuutta ajatellen. Selkäranka saa liikettä molempiin suuntiin, joihin se kykenee liikkumaan. Liike edistää selän tervettä toimintakykyä.
Opettajan rooli on informaation välittäjä. Ihan jokaisesta liikkeestä ei kannata lähteä kertomaan, vaan tunnille voi ottaa muutamia esimerkkejä silloin tällöin. Asiakkaalle pitää antaa aikaa kokea liike omassa kehossa ja tunnustella sitä. Sopiva määrä sanallista informaatiota lisättynä visuaaliseen informaatioon (eli siihen, miten ohjaaja näyttää liikkeen).
Tämän menetelmän hyvä puoli on se, että se toivottavasti lisää motivaatiota liikkumaan. Jos esimerkiksi kerron, että kahvakuulailu vahvistaa niska-hartiaseudun lihaksia, on se todennäköisesti motivoivaa myös oppilaalle. Hän tietää silloin konkreettisesti, mitä hän voi tehdä terveytensä edistämiseksi.
Menetelmä 2: Mielikuvat
Yksi ryhmäliikunnan opetuksessa esiin tuleva asia on kehotietoisuus. On henkilöitä jotka ovat hyvin tietoisia omasta kehostaan ja sen mahdollisista rajoituksista/mahdollisuuksista. Sitten on henkilöitä, jotka eivät hahmota omaa kehoaan niin hyvin. He sanovat että heillä on jumppatunnilla ns. kaksi vasenta kättä ja jalkaa.
Yksi tapa lisätä kehotietoisuutta on ensinnäkin tietoinen hengitys, mutta myös mielikuvat. Saatan sanoa esimerkiksi näin; Avaa kädet leveästi auki ja tunne kuinka lapaluut lähenevät. Tai että "juurruta jalkapohjat lattiaan ja ota voimaa jaloista asti". Asiakas keskittyy silloin kehoonsa ja tuo tietoisuutensa kokonaisvaltaisemmin kehon äärelle.
Opettajan rooli on tässäkin informaation välittäjä sanallisesti, mutta ohjaaja voi myös kiertää oppilaiden luona ja avustaa. Avustaminen on joogassa ja pilateksessa aika yleistä ja silloin ohjaaja esimerkiksi tuo oman kätensä asiakkaan lapaluille ja tuo kosketuksen avulla huomion toivotulle alueelle. On tärkeää että kosketus on kunnioittavaa, hienovaraista eikä ns. yllättävää. Ohjaaja voi esimerkiksi tuntikuvauksessa kertoa, että tunnilla on henkilökohtaista avustamista.
Menetelmä 3: Innostus, kannustus ja rohkaisu
Ohjaaja ei ole tunnilla esittelemässä omia taitojaan vaan opettamassa. Joskus olisi hyvä hoksauttaa oppilaita, ettei kannata katsoa ohjaajaa sillä silmällä että hän juuri tekisi mallisuoritusta. Varsinkin kehollisissa lajeissa toki ohjaajalla on luontainen taipumus ja tieto opettaa liikkeet oikein, mutta hänelläkin on omat keholliset haasteensa. Niitäkin voi joskus tuoda esiin, jotta ihmiset ymmärtävät olevansa uniikkeja.On hyvä rohkaista ihmisiä kääntämään katseensa omaan tekemiseen ja tietoisuus omaan kehoon. On tärkeää kannustaa ja rohkaista heitä olemaan sellaisia kuin ovat. Joogassa varsinkaan ei tavoitella välttämättä mitään fyysistä. Kehon harjoitteet toki tehdään keskittyneesti ja oikein, mutta harjoitus on myös läsnäolon harjoitusta ja laadukasta hengittämistä. Tällöin puhutaan kokonaisvaltaisesta harjoituksesta joka palvelee sekä kehoa että mieltä.
Vauhdikkaammilla tunneilla puolestaan on hyvä innostaa. "Jaksa vielä hetken aikaa!" laskeminen alaspäin, jotta jumpparit tietää montako toistoa jäljellä jne.. Opettajan rooli on motivoida silloin asiakkaita jaksamaan ja välillä myös ylittämään itsensä.
Miten eriytän opetusta ja miten tuen erilaista oppijaa?
Opetuksen voi eriyttää siten, että antaa liikkeistä eri tasoisia vaihtoehtoja. Usein sanon, että "jos haluat tänään keventää, tee näin.." tai "jos haluat liikkeeseen lisää, tee näin". En käytä ilmaisuja kuten "helpon tason liike / haastavan tason liike" tai Ykkös-taso/ kakkos-taso jne.. Olen huomannut että jos käyttää edellisen kaltaisia ilmaisuja, niin ihmiset ei yleensä halua tehdä ns. helppoa liikettä vaikka haluavaisitkin. He eivät jostain syystä kehtaa, mikä on harmi. Jos sanon, että lempeämpi vaihtoehto liikkeelle, jos tänään haluat keventää on seuraava... - niin silloin ihmiset tarttuvat siihen helpommin. Minulle on tärkeämpää että ihmiset kuuntelevat omaa itseään, kuin että tekevät aina sen haastavimman vaihtoehdon. Ohjaajankin on tärkeää välillä näyttää se "helpoin" vaihtoehto, jotta jumppareiden kynnys tehdä sama, pysyy myös.
Ryhmäliikunnan ohjaaja ei ole tietoinen useinkaan ihmisten oppimisvaikeuksista, koska opetustilanne on niin erilainen. Mutta tärkeää on kuitenkin ymmärtää, että osa oppii visuaalisemmin, osa auditiivisemmin. Eli menetelmien monipuolinen käyttäminen on tärkeää. Siinä myös mielikuvien luominen on hyvä menetelmä. Sanallisen viestinnän ohella ohjaajan on hyvä käyttää käsimerkkejä ja eleitä ohjauksen tukena.
keskiviikko 13. helmikuuta 2019
Kehittämistehtävä
Kehittämistehtävä: Joogafilosofia opettamisen tukena
Epäröin pitkään mikä olisi minun kehittämistehtäväni aihe. Selvää ajatusta ei tuntunut nousevan millään. Viime torstaina tuntia pitäessäni yksi asiakas pyysi, että kertoisin kurssilla joogan taustasta. Mistä jooga on lähtöisin, milloin se on tullut Suomeen jne. Innostuin ajatuksesta paljon, koska jooga ei ole vain "jumppaa", vaan se sisältää vuosituhansia vanhan kokonaisen filosofian, johon yksilö voi nojata oman maailmankuvansa. Siitä se ajatus sitten lähti. Joogafilosofia on työssäni ollut taustalla enemmän tai vähemmän. Opettajana tiedän historiasta ja perinteistä, mutta ne eivät näy päivittäisessä opetuksessa. Tässä siis oiva kehittämiskohde.
Nykytilan kuvaus:
Opetan suurimmaksi osaksi joogaa ja sen eri tyylisuuntia. Joogafilosofia on erittäin laaja ja monisyinen kokonaisuus, josta en ole päivittäisessä opetuksessa juurikaan puhunut. Olen halunnut viimeisimmät vuodet keskittyä toiminnalliseen anatomiaan ja fysiologiaan. Olen mennyt ns. fyysinen harjoittelu edellä. Mutta koska kannan joogan soihtua opettajana, perinnettä täytyy myöskin viedä eteenpäin siitä huolimatta, että nykyinen trendi painottuukin fyysiseen ja keholliseen puoleen.
Uskon että lähes kaikki joogaopettajat ovat samaa mieltä siitä, ettei jooga ole tosiaan vain "jumppaa". Joogaharjoittelu herkistää ja puhdistaa ihmistä. Niin kävi myös itselleni ja prosessi on yhä käynnissä. Palaan aikaan, jolloin aloitin harrastuksen itse: Ensimmäisissä harjoituksissani koin rauhaa ja ihanaa yhteyttä, jollaista en ollut kokenut muualla. Harjoittelu oli tietyllä tapaa tuttua, aivan kuin olisin joskus aikaisemminkin tehnyt tätä, ajattelin. Joogaharjoittelu saattaa muuttaa elämäntapaa vähitellen muutenkin. Itselleni se tarkoitti pitkällä aikavälillä siirtymistä kasvissyöjäksi. Myöskin "maailman tuska" kasvoi minussa; en enää pysty katsomaan mitään väkivaltaista ohjelmaa tai tekemään asioita jotka tuo rauhattomuutta. Herkistyin kärsimykselle enemmän. Joillakin ihmisillä nämä muutokset voivat olla vielä paljon isompia, joillain vähän pienempiä. Jokaisesta ei tarvitse kasvissyöjä maailmanparantajaa, mutta hänen elämässään voi tapahtua muita positiivisia asioita. En väitä, etteikö muunlainen harjoittelu voisi tuoda tällaisia vaikutuksia, mutta joogaharjoittelu saattaa joskus laukaista "positiivisen kehän". Tämän vuoksi olisi hyvä puhua oppilaille harjoittelun vaikutuksista yleisellä tasolla. Mitä joogaharjoittelu voi tuoda jos sille on auki ja miksi se tapahtuu.
Syitä miksi joogafilosofia ei ole ollut opetukseni ydinasia:
- Ihmiset tulevat tunneille eri syistä; toinen on "kankea", yksi haluaa rauhoittua. Toinen haluaa "jumppaa", toinen henkisyyttä. Kolmas ei välitä joogan historiasta ja itämaisesta meiningistä ja neljännen odotukset on taas jotain muuta. Olen ajatellut, että suurin osa ihmisistä tulee kuitenkin tunneille koska he haluavat 1. liikettä 2. rauhoittumista sopivassa suhteessa. Joten niitä kahta olen tarjonnut.
- Pelko, että ihmiset ajattelevat joogan uskonnollisena asiana. Joogan perinteet ovat hindulaisuudessa ja sieltä kumpuaa myöskin heidän jumalhahmonsa kuten shiva ja ganesha. Jooga ei ole uskonto, vaikka joissakin suomalaisissa herätysliikkeissä onkin ilmeisesti yritetty moista väittää. Kuitenkin kaiken uskonnollis-sävytteisen toiminnan, kuten mantraamisen olen halunnut tietoisesti jättää pois. Myöskään en ole puhunut näistä myyttisistä hahmoista, vaikka ne ovat verrattavissa esim. Väinämöiseen tai muihin Kalevalaisiin taruhahmoihin.
- Fyysinen keho kiinnostaa minua ja ne "ongelmat", joita meillä nykypäivän ihmisillä on. Koen, että teen tärkeää työtä kun saan ohjata ihmisille hyvää tekeviä kehonharjoitteita.
Miksi sitten haluan tuoda joogafilosofian tunneille tai opetukseni tueksi jatkossa?
Olen kokenut huonommuutta verrattuna muihin joogaopettajiin, etten ole niin perehtynyt joogan historiaan. Joogaopettajat puhuvat usein hienoin lausein tästä filosofiasta ja osaavat selittää siitä paljon eteenpäin. Minusta on tuntunut, etten ole "samaa porukkaa" heidän kanssaan koska en ole niin syvällisesti perehtynyt traditioon. Toisaalta tämä huonommuuden tunne ei ole se asia mikä minua ajaa tässä eteenpäin. Olen kutakuinkin sinut itseni ja opettajuuteni kanssa nykyään. Minulla on omat kiinnostuksen kohteeni ja omat tavat tehdä tätä työtä.
Se miksi joogafilosofia voisi nyt hypätä laajemmin kuvioon, on se että se vahvistaa omaa yhteyttäni joogan opettamiseen. Sana jooga tarkoittaa nimen omaan "yhteyttä". Se, että minulla on jo omanlainen yhteys ja prosessi joogan kanssa, on mahdollista että se yhä kasvaa ja syvenee.
Lisäksi olisi tärkeää jatkossa tuoda asiakkaillekin tiedoksi näitä perus joogafilosofian käsitteitä pieninä palasina. Heidän reaktioitaan seuraamalla voi sitten tarkkailla, miten se heissä soi.
Eli summa summarum; Joogafilosofia oman opetuksen tukena on kehittämistehtävän aiheena. Se, miten tulen viemään sen käytäntöön, jää vielä nähtäväksi. Olen avoin sille, mitä joogafilosofian opiskelu minussa herättää ja miten se tulee näkymään tunneilla.
Epäröin pitkään mikä olisi minun kehittämistehtäväni aihe. Selvää ajatusta ei tuntunut nousevan millään. Viime torstaina tuntia pitäessäni yksi asiakas pyysi, että kertoisin kurssilla joogan taustasta. Mistä jooga on lähtöisin, milloin se on tullut Suomeen jne. Innostuin ajatuksesta paljon, koska jooga ei ole vain "jumppaa", vaan se sisältää vuosituhansia vanhan kokonaisen filosofian, johon yksilö voi nojata oman maailmankuvansa. Siitä se ajatus sitten lähti. Joogafilosofia on työssäni ollut taustalla enemmän tai vähemmän. Opettajana tiedän historiasta ja perinteistä, mutta ne eivät näy päivittäisessä opetuksessa. Tässä siis oiva kehittämiskohde.
Nykytilan kuvaus:
Opetan suurimmaksi osaksi joogaa ja sen eri tyylisuuntia. Joogafilosofia on erittäin laaja ja monisyinen kokonaisuus, josta en ole päivittäisessä opetuksessa juurikaan puhunut. Olen halunnut viimeisimmät vuodet keskittyä toiminnalliseen anatomiaan ja fysiologiaan. Olen mennyt ns. fyysinen harjoittelu edellä. Mutta koska kannan joogan soihtua opettajana, perinnettä täytyy myöskin viedä eteenpäin siitä huolimatta, että nykyinen trendi painottuukin fyysiseen ja keholliseen puoleen.
Uskon että lähes kaikki joogaopettajat ovat samaa mieltä siitä, ettei jooga ole tosiaan vain "jumppaa". Joogaharjoittelu herkistää ja puhdistaa ihmistä. Niin kävi myös itselleni ja prosessi on yhä käynnissä. Palaan aikaan, jolloin aloitin harrastuksen itse: Ensimmäisissä harjoituksissani koin rauhaa ja ihanaa yhteyttä, jollaista en ollut kokenut muualla. Harjoittelu oli tietyllä tapaa tuttua, aivan kuin olisin joskus aikaisemminkin tehnyt tätä, ajattelin. Joogaharjoittelu saattaa muuttaa elämäntapaa vähitellen muutenkin. Itselleni se tarkoitti pitkällä aikavälillä siirtymistä kasvissyöjäksi. Myöskin "maailman tuska" kasvoi minussa; en enää pysty katsomaan mitään väkivaltaista ohjelmaa tai tekemään asioita jotka tuo rauhattomuutta. Herkistyin kärsimykselle enemmän. Joillakin ihmisillä nämä muutokset voivat olla vielä paljon isompia, joillain vähän pienempiä. Jokaisesta ei tarvitse kasvissyöjä maailmanparantajaa, mutta hänen elämässään voi tapahtua muita positiivisia asioita. En väitä, etteikö muunlainen harjoittelu voisi tuoda tällaisia vaikutuksia, mutta joogaharjoittelu saattaa joskus laukaista "positiivisen kehän". Tämän vuoksi olisi hyvä puhua oppilaille harjoittelun vaikutuksista yleisellä tasolla. Mitä joogaharjoittelu voi tuoda jos sille on auki ja miksi se tapahtuu.
Syitä miksi joogafilosofia ei ole ollut opetukseni ydinasia:
- Ihmiset tulevat tunneille eri syistä; toinen on "kankea", yksi haluaa rauhoittua. Toinen haluaa "jumppaa", toinen henkisyyttä. Kolmas ei välitä joogan historiasta ja itämaisesta meiningistä ja neljännen odotukset on taas jotain muuta. Olen ajatellut, että suurin osa ihmisistä tulee kuitenkin tunneille koska he haluavat 1. liikettä 2. rauhoittumista sopivassa suhteessa. Joten niitä kahta olen tarjonnut.
- Pelko, että ihmiset ajattelevat joogan uskonnollisena asiana. Joogan perinteet ovat hindulaisuudessa ja sieltä kumpuaa myöskin heidän jumalhahmonsa kuten shiva ja ganesha. Jooga ei ole uskonto, vaikka joissakin suomalaisissa herätysliikkeissä onkin ilmeisesti yritetty moista väittää. Kuitenkin kaiken uskonnollis-sävytteisen toiminnan, kuten mantraamisen olen halunnut tietoisesti jättää pois. Myöskään en ole puhunut näistä myyttisistä hahmoista, vaikka ne ovat verrattavissa esim. Väinämöiseen tai muihin Kalevalaisiin taruhahmoihin.
- Fyysinen keho kiinnostaa minua ja ne "ongelmat", joita meillä nykypäivän ihmisillä on. Koen, että teen tärkeää työtä kun saan ohjata ihmisille hyvää tekeviä kehonharjoitteita.
Miksi sitten haluan tuoda joogafilosofian tunneille tai opetukseni tueksi jatkossa?
Olen kokenut huonommuutta verrattuna muihin joogaopettajiin, etten ole niin perehtynyt joogan historiaan. Joogaopettajat puhuvat usein hienoin lausein tästä filosofiasta ja osaavat selittää siitä paljon eteenpäin. Minusta on tuntunut, etten ole "samaa porukkaa" heidän kanssaan koska en ole niin syvällisesti perehtynyt traditioon. Toisaalta tämä huonommuuden tunne ei ole se asia mikä minua ajaa tässä eteenpäin. Olen kutakuinkin sinut itseni ja opettajuuteni kanssa nykyään. Minulla on omat kiinnostuksen kohteeni ja omat tavat tehdä tätä työtä.
Se miksi joogafilosofia voisi nyt hypätä laajemmin kuvioon, on se että se vahvistaa omaa yhteyttäni joogan opettamiseen. Sana jooga tarkoittaa nimen omaan "yhteyttä". Se, että minulla on jo omanlainen yhteys ja prosessi joogan kanssa, on mahdollista että se yhä kasvaa ja syvenee.
Lisäksi olisi tärkeää jatkossa tuoda asiakkaillekin tiedoksi näitä perus joogafilosofian käsitteitä pieninä palasina. Heidän reaktioitaan seuraamalla voi sitten tarkkailla, miten se heissä soi.
Eli summa summarum; Joogafilosofia oman opetuksen tukena on kehittämistehtävän aiheena. Se, miten tulen viemään sen käytäntöön, jää vielä nähtäväksi. Olen avoin sille, mitä joogafilosofian opiskelu minussa herättää ja miten se tulee näkymään tunneilla.
maanantai 4. helmikuuta 2019
Aikuisen oppiminen oman opetustyön kannalta
Miten voin työssäni edistää aikuisten oppimista?
Työni ryhmäliikunnan ohjaajana on toki tietynlaista opetusta, mutta varsinainen opetustilanne se ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole, jos mietitään perinteistä koulu-opetusta. Toki tunnilla ja lukukaudella on tietyt tavoitteet mitä kohti mennään, mutta varsinainen "opetustilanne" on asiakkaidemme vapaa-aikaa ja harrastusta. He eivät ehkä ajattele jumppatunnille tullessaan että menen oppimaan, vaikka toki he varkaiten oppivatkin esimerkiksi lihaskuntoliikkeiden oikeaa suoritustekniikkaa ja parempaa koordinaatiota.
Heillä on innostus ja halu tulla ryhmäliikuntatunnille. Syitä voivat olla mm. sosiaaliset syyt, hyvinvoinnin ja terveyden lisääntyminen, oma aika, vastapaino työlle jne. Ohjaajana minulla on tuntiraamit, jonka mukaan mennään.
Jotta asiakas oppii turvalliset tavat tehdä liikkeet, täytyy:
- Toistoja olla riittävästi (tästä olenkin saanut palautetta aikaisemmin)
- Tarpeeksi informaatiota oikeanlaisesta suoritustavasta (oleellisimmat asiat, ei liikaa tietoa)
- Osata jäsennellä asiat selkeiksi menetelmiksi (*), että kokonaisuus on looginen
- Tarpeeksi tuttua asiaa, ei liikaa uutta > onnistumisen kokemus
- Turvallinen ympäristö "henkisesti". Ei tehdä asioista liian vaikeita. Yksinkertaistetaan asioita ja kannustetaan.
- Tuodaan konkretia mukaan; mitä hyödyt kun teet tämän?
- Verbaaliset ohjeet kehotuntemuksen lisääntymiseksi erityisesti rauhallisilla tunneilla
Miten voin poistaa mahdollisia oppimisen esteitä?
Oppimisen esteitä voivat olla mm. tilaan liittyvät asiat (valaistus, lattia, varusteet jne.. kaikki pitäisi olla kunnossa), asiakkaan omat rajoitteet/vammat, kehotuntemus heikkoa tai asiakkaan ikävät kokemukset liikunnasta aikaisemmin. Oppimisen esteinä voi olla myös liika informaatio/liian monimutkainen tapa opettaa > Asiakas turhautuu ja ei tule enää.
Ohjaajana huolehdin että fyysiset tilat ovat kunnossa ja turvalliset. Asiakkaan omat rajoitukset ja haasteet ovat ohjaajalle perustyötä, eli eriyttäminen ja henkilökohtainen ohjaaminen onnistuu kyllä, mikäli asiakas vain kertoo taustansa ohjaajalle.
Jos asiakkaalla on ikäviä kokemuksia liikunnasta, usein ohjaaja ei tiedä tätä. Jos tietäisi, hän voisi tehdä niin paljon asiakkaan hyväksi kannustamalla ja tsemppaamalla.
Se, että annan aikaa oppia, on tärkein. Sopivasti tuttua asiaa ja ripaus uutta.
Asiakkaan oma motivaatio hyvinvoinnin lisäämiseen on A ja O. Hän ei tule tunneille jos häntä ei kiinnosta. Ohjaaja voi ruokkia motivaatiota kertomalla miksi hyödymme tästä. Mutta viime kädessä asiakkaalla pitää itsellään olla ajatus siitä, että "tämä on minulle hyväksi".
*Menetelmät ryhmäliikuntatuntien suunnittelussa. Tämä on itselleni kertauksena:
Tunti voi olla koreografinen eli esimerkiksi musiikkiin tehty. Silloin joko askeleet sanelevat koreon tekemisen tai sitten muut "askellukset" tehdään musiikkiin, eli kahdeksikkoon yleensä.
Toinen tapa on etenevä jumppa. Siinä liikkeitä tehdään vain peräjälkeen, eikä edelliseen palata.
Vaihtoehtona on myös käyttää erilaisia muita menetelmiä, kuten kiertoharjoittelua, paikkaharjoittelua, Hiit/tabata harjoittelua.
Perus ryhmäliikuntatunti sisältää aina lämmittelyn, cardio-osuuden, lihaskunto-osuuden sekä loppujäähdyttelyn. Näin saadaan huomioitua kaikki terveyskunnon osa-alueet.
Työni ryhmäliikunnan ohjaajana on toki tietynlaista opetusta, mutta varsinainen opetustilanne se ei sanan varsinaisessa merkityksessä ole, jos mietitään perinteistä koulu-opetusta. Toki tunnilla ja lukukaudella on tietyt tavoitteet mitä kohti mennään, mutta varsinainen "opetustilanne" on asiakkaidemme vapaa-aikaa ja harrastusta. He eivät ehkä ajattele jumppatunnille tullessaan että menen oppimaan, vaikka toki he varkaiten oppivatkin esimerkiksi lihaskuntoliikkeiden oikeaa suoritustekniikkaa ja parempaa koordinaatiota.
Heillä on innostus ja halu tulla ryhmäliikuntatunnille. Syitä voivat olla mm. sosiaaliset syyt, hyvinvoinnin ja terveyden lisääntyminen, oma aika, vastapaino työlle jne. Ohjaajana minulla on tuntiraamit, jonka mukaan mennään.
Jotta asiakas oppii turvalliset tavat tehdä liikkeet, täytyy:
- Toistoja olla riittävästi (tästä olenkin saanut palautetta aikaisemmin)
- Tarpeeksi informaatiota oikeanlaisesta suoritustavasta (oleellisimmat asiat, ei liikaa tietoa)
- Osata jäsennellä asiat selkeiksi menetelmiksi (*), että kokonaisuus on looginen
- Tarpeeksi tuttua asiaa, ei liikaa uutta > onnistumisen kokemus
- Turvallinen ympäristö "henkisesti". Ei tehdä asioista liian vaikeita. Yksinkertaistetaan asioita ja kannustetaan.
- Tuodaan konkretia mukaan; mitä hyödyt kun teet tämän?
- Verbaaliset ohjeet kehotuntemuksen lisääntymiseksi erityisesti rauhallisilla tunneilla
Miten voin poistaa mahdollisia oppimisen esteitä?
Oppimisen esteitä voivat olla mm. tilaan liittyvät asiat (valaistus, lattia, varusteet jne.. kaikki pitäisi olla kunnossa), asiakkaan omat rajoitteet/vammat, kehotuntemus heikkoa tai asiakkaan ikävät kokemukset liikunnasta aikaisemmin. Oppimisen esteinä voi olla myös liika informaatio/liian monimutkainen tapa opettaa > Asiakas turhautuu ja ei tule enää.
Ohjaajana huolehdin että fyysiset tilat ovat kunnossa ja turvalliset. Asiakkaan omat rajoitukset ja haasteet ovat ohjaajalle perustyötä, eli eriyttäminen ja henkilökohtainen ohjaaminen onnistuu kyllä, mikäli asiakas vain kertoo taustansa ohjaajalle.
Jos asiakkaalla on ikäviä kokemuksia liikunnasta, usein ohjaaja ei tiedä tätä. Jos tietäisi, hän voisi tehdä niin paljon asiakkaan hyväksi kannustamalla ja tsemppaamalla.
Se, että annan aikaa oppia, on tärkein. Sopivasti tuttua asiaa ja ripaus uutta.
Asiakkaan oma motivaatio hyvinvoinnin lisäämiseen on A ja O. Hän ei tule tunneille jos häntä ei kiinnosta. Ohjaaja voi ruokkia motivaatiota kertomalla miksi hyödymme tästä. Mutta viime kädessä asiakkaalla pitää itsellään olla ajatus siitä, että "tämä on minulle hyväksi".
*Menetelmät ryhmäliikuntatuntien suunnittelussa. Tämä on itselleni kertauksena:
Tunti voi olla koreografinen eli esimerkiksi musiikkiin tehty. Silloin joko askeleet sanelevat koreon tekemisen tai sitten muut "askellukset" tehdään musiikkiin, eli kahdeksikkoon yleensä.
Toinen tapa on etenevä jumppa. Siinä liikkeitä tehdään vain peräjälkeen, eikä edelliseen palata.
Vaihtoehtona on myös käyttää erilaisia muita menetelmiä, kuten kiertoharjoittelua, paikkaharjoittelua, Hiit/tabata harjoittelua.
Perus ryhmäliikuntatunti sisältää aina lämmittelyn, cardio-osuuden, lihaskunto-osuuden sekä loppujäähdyttelyn. Näin saadaan huomioitua kaikki terveyskunnon osa-alueet.
maanantai 21. tammikuuta 2019
Uuden oppimista
Viimeisimmän korkeakoulututkinnon jälkeen (Haaga-Helia, Restonomi AMK) huomasin, että tapani opiskella on ollut vääränlaista. Vääränlaisella tarkoitan sitä, että minulla ei ole ollut tarpeeksi sisäistä motivaatiota opintoihin. Suoritin kursseja kuin kone; kurssi äkkiä läpi ja pois alta. Materiaalit jonnekkin pois silmistä, olihan kurssi suoritettu. Oppimisessa minulla ei sinänsä ole ollut ongelmia. Keskittyminen on riittänyt ja aina olen pärjännyt koulussa. Mutta se sisäisen motivaation "palo" ja innostus jos puuttuu, ollaan aika olennaisten asioiden äärellä.
Hankaluudet edellisessä tutkinnossa enteilivätkin jo ehkä sitä, että minun oli tarkoitus alkaa tekemään jotakin muuta. Jokin veti minua toiseen suuntaan ja elämä järjestikin asiat siten, että olen nyt ihan toisenlaisessa työssä kuin aikaisemmin.
Polku tähän toiseen työhön on vaatinut rutkasti oppimista. Viidettä vuotta uutta työtä on vaatinut kursseja kurssien perään...illat ja viikonloput oppien ja tehden. Lomilla mitäpäs muutakaan kuin syventämään uutta tietoa ja harjoittelemaan enemmän, jotta olisin hyvä uudessa tehtävässäni. Mutta, miksi tämä ei tunnukaan sitä kiviseltä tieltä niin kuin ennen? Sisäinen palo tätä työtä kohtaan on niin iso, että opin "leikiten". Tietoa on paljon, mutta koska se on niin kiinnostavaa, se jää muistiin hyvin. Oivalsin että näin oppimisen tulisi kohdallani tapahtua, rentouden kautta.
Yksi oivallus myös opiskelusta on ollut se, että ajattelee opiskelun "ilon kautta". Opiskelen koska minä saan. Pakottamisen kautta ei yleensä synny hyviä tuloksia, joten rennoin mielin suhtaudun tähän kevääseen :)
Hankaluudet edellisessä tutkinnossa enteilivätkin jo ehkä sitä, että minun oli tarkoitus alkaa tekemään jotakin muuta. Jokin veti minua toiseen suuntaan ja elämä järjestikin asiat siten, että olen nyt ihan toisenlaisessa työssä kuin aikaisemmin.
Polku tähän toiseen työhön on vaatinut rutkasti oppimista. Viidettä vuotta uutta työtä on vaatinut kursseja kurssien perään...illat ja viikonloput oppien ja tehden. Lomilla mitäpäs muutakaan kuin syventämään uutta tietoa ja harjoittelemaan enemmän, jotta olisin hyvä uudessa tehtävässäni. Mutta, miksi tämä ei tunnukaan sitä kiviseltä tieltä niin kuin ennen? Sisäinen palo tätä työtä kohtaan on niin iso, että opin "leikiten". Tietoa on paljon, mutta koska se on niin kiinnostavaa, se jää muistiin hyvin. Oivalsin että näin oppimisen tulisi kohdallani tapahtua, rentouden kautta.
Yksi oivallus myös opiskelusta on ollut se, että ajattelee opiskelun "ilon kautta". Opiskelen koska minä saan. Pakottamisen kautta ei yleensä synny hyviä tuloksia, joten rennoin mielin suhtaudun tähän kevääseen :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)